sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Altaan sulatus käyntiin.

Eilen 28.4.2012 aloitettiin altaan sulatus Tube XL kamiinalla.

Meidän uima-allas sijaitsee siis ulkona, eikä sitä tyhjennetä kokonaan vedestä talveksi. Joten jäätä oli kertynyt noin 40cm, eli aika paljon.

Ensiksi jäähän kairattiin reikiä jonkin verran ja laitettiin uppopumppu kierrättämään vettä (pumppu oli päällä 5pv), jotta jää sulaisi edes vähän avuksi, eikä kamiinalle jäisi niin paljoa hommaa.

Nyt kun on saatu tarpeeksi sulaa vettä ja vesi saadaan kiertämään suodattimeen, sieltä edelleen kamiinaan ja takaisin altaaseen niin voidaan kamiinaan laittaa tuli.
Tuli siis sytytettiin eilen 7.30 ja valkea sammu 19.30, lämmitysaika siis 12 tuntia, jonka jälkeen altaassa oli vielä jäätä, mutta sitä oli enää alle puolet siitä mitä aloitettiin, veden lämpötila oli +4.2.

Tänään 29.4 tuli sytytettiin 7.15 ja noin kello 12.00 oli jo kaikki jäät sulanut, veden lämpötila oli +7.0, nyt 17.00 lämmitystä jatketaan vielä, veden lämpötila jo +15.5. Eli kohtahan sitä jo uimaan pääseekin.

Nyt vaan täytyy imuroida allas, mitata ph-arvo ja shokkikloorata vesi, sittenhän sitä voisi vaikka jo uiskennella jos siltä tuntuisi. Mutta lämmitystä jatketaan iltaan, katsotaan sitten miltä lämpötila näyttää.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevät lähestyy, kohta allas käyttöön.

Niin kelit alkaa hiljalleen lämmetä. Alankin kohta kaivelemaan allasta lumen alta esiin, jotta pääsen sitä sitten sulattelemaan.
Laitan tänne sitten videota tai kuvia kuinka sulatus edistyy, jäätä lienee ainakin se 30cm. Täytyy sitten mitata kun alan sitä sulattelemaan.

Meillä tosiaan käytössä Tube XL lämmityskamiina, jolla homma hoituu aika helposti. Ja eipä aikaakaan kun allas on sula, vesi riittävän lämmintä uimiseen.

Mutta hetki pitää vielä odotella, odottavan aika on niin pitkä, kuten tiedätte.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Onko haaveenasi oma uima-allas?

Varmasti on. Meilläkin altaan hankintaa pohdittiin pitkään. Pohdittiin myös osataanko allasta hoitaa asianmukaisella tavalla, kun ei ollut mitään kokemusta sellaisesta hommasta. Mutta kyllähän se hommakin alkoi sujua, kun hetken olimme totutelleet.

Tietysti myös jouduttiin pohtimaan mistä ja minkälainen allas hommataan. Niitä kun löytyy aika monen hintaisia ja laatuisia. Päädyimme kuitenkin oikeastaan halvinpaan tarjolla olevaan altaaseen (tässä meidän valitsemassa koossa). Kun ei mitään hirmu hintaista voitu edes ajatella ostaa. Tähän valintaan olemme olleet tyytyväisiä, ei ole ollut mitään valittamista. Hoitaa hommansa hyvin.

Kerron lisää altaan paikan valinnasta, pohjan teosta, hoidosta ja puhdistuksesta muilla sivuilla.

Eli nyt sinunkin kannataa alkaa hommata omaa uima-allasta. Ja kesän riemut on taattu!