Altaan paikka ja pohja

Ensinnäkin altaan paikka kannattaa miettiä huolella, ainakin jos kyseessä on kiinteästi asennettava allas, esim: upotettu maahan.

Kun paikka on valittu niin on hyvä tarkistaa, että altaan ympärillä on riittävästi tilaa. Eikä altaan lähellä ole mitään lehtipuita, jotka sitten syksyllä ravistaa lehtiänsä altaaseen, jolloin tietysti puhdistaminen lisääntyy. Tietysti on myös hyvä katsoa mahdollisimman aurinkoinen paikka.

Yleensä allas kannattaa pyörittää niin, että puhdistuslaitteisto jää hyvälle paikalle, kun sitä joutuu kuitenkin aika usein käydä hoitamassa. Me nyt tehtiin sellainen ratkaisu, että vedettiin pidemmät putket, jolloin saatiin laitteisto sisätiloihin, eikä sitä tarvitse sitten talveksi mitenkään siirtää. Toimii kyllä hyvin vaikka putkea on 25 metriä suuntaansa, eli yhteensä 50 metriä. Ainoa mikä pitää ottaa huomioon on, että veden pinta on samalla tasolla kuin putken pää siellä sisällä, muuten pumppu ei ala toimimaan.

Pohjan pitää tietysti olla tasainen ja vaakasuora, muuten vesi kerääntyy toiseen reunaan. Jos maassa on savea, niin se pitää poistaa kokonaan.

Kun allas upotetaan maahan, pohjalla pitää olla hyvä toimiva salaojitus. Ja altaan pohjan alla on hyvä olla myös eriste esim: 50mm finnfoam riittää hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti